Suomi tarvitsee kansalaisjärjestötoimintaansa
VM:n esityksessä sosiaali- ja terveysjärjestöiltä aiotaan ensi vuonna leikata peräti 127 miljoonaa euroa, mikä on 33 prosenttia tähän vuoteen verrattuna. Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry vaatii leikkausten perumista. Järjestöt arvioivat julkista toimintaa ja tuovat siihen arvokkaan asiakasnäkökulman. Yhden Vanhemman Perheiden Liitto on 1980-luvulla työskennellyt mm. lapsen yhteishuollon mahdollistamiseksi vanhempien eron jälkeen. Myöhemmin taisteltiin mahdollisuutta lapsen vuoroasumiseen, mikä nykyään on tutkimuksin…
Järjestöjen tärkeyttä ei pidä unohtaa syksyn budjettiriihessä
Koronavirustilanne on vaikeuttanut monien mielenterveyskuntoutujien tilannetta ja avunsaantia, kuten käy ilmi esimerkiksi Helsingin Sanomissa 8.8. julkaistussa artikkelissa. Mielenterveyspalveluiden ja kriisituen järjestäminen on julkisen sektorin vastuulla, mutta kolmannen sektorin järjestöillä on tässä oma tärkeä roolinsa. Julkisista palveluista ohjataan usein järjestöjen tarjoaman tuen pariin ja päinvastoin. Järjestöt tuottavat myös sellaisia palveluita, kuten vertaistoimintaa, joita mikään muu taho ei järjestä. Monet sosiaali- ja…
Inka Hokkanen: Aktiivimalli alas, laadukkaat julkiset palvelut
Olen ehdokkaana kevään eduskuntavaaleissa. Olen työväen ääni eduskunnassa ja puolustan työntekijöiden oikeuksia. Yli vuosikymmenen kestäneellä työurallani nollatuntisopimus ja jatkuvat määräaikaisuudet ovat olleet osa arkeani. Olen yksinhuoltajaäitinä huolehtinut perheen toimeentulosta vuosikausia tehden töitä epävarmoilla työmarkkinoilla. Siitä epävarmuudesta halusin pois ja lähdin opiskelemaan unelma-ammattiini sairaanhoitajaksi. Työn, ammattikorkeakouluopintojen, perheen, politiikan ja urheiluharrastuksen yhdistäminen ovat edellyttäneet pohjoista sisua, elämän organisointitaitoja ja luotettavia taustajoukkoja.Tiedän kokemuksesta,…
Nina Kallio: Mitä nuorten syrjäytymiselle voi tehdä?
Kaikki perheet myös me yksinhuoltajaperheet kannamme huolta lapsiemme tulevaisuudesta. Meidän lapsillamme on usein vain se yksi ensisijainen huoltaja, ja turvaverkot eli ne lähimmät ihmiset, jotka saattaisivat auttaa, puuttuvat. Tämän lisäksi toimeentulomme on ohut ja joskus kädestä suuhun elämistä. Siinä riittää haastetta selviytyä. Suomi on aina ollut yhteiskunta, jonka kaikista jäsenistä pidetään huolta, nyt tilanne on muuttumassa. Nuorten syrjäytyminen alkaa olla…
Miten niin ei riitä?
Yle uutisoi 28.6.2016 Kansaneläkelaitoksen tutkimusosaston teoksen “Laulu 573 566 perheestä” suomalaisten mielipiteistä yksinhuoltajavanhemmista jutussaan _”Joka kolmas suomalainen: Yksi vanhempi ei riitä – Mitä te tiedätte meidän perheen arjesta? Lapset haastavat_.” Pähkinänkuoressa tutkimustulokset ovat seuraavanlaiset: 38 %:n mielestä yksi vanhempi ei lapsiperheessä riitä. Luku ei ole mikään mairitteleva, mutta asenteet ovat sentään höllentyneet sitten edellisen mittauksen, joka tehtiin v. 2002. Suomi…
Perhe on prosessi: Useimmat meistä elävät useissa perhemuodoissa elämänsä aikana
Yksinhuoltajuus on harvan varsinainen tavoite elämässä. Kuten Anna-Maija Castrén on tutkimuksessaan (Castrén Onko perhettä eron jälkeen, 2009) havainnut, perherakenteeseen vaikuttavat enemmän verkostot ja niiden paine tai jopa kohtalon oikku, kuin rationaalinen valinta. Tämä sama pätee muidenkin perhetyyppien kohdalla. Perhe myös muuttaa muotoaan väistämättä, myös ydinperheessä. Lapsia syntyy, lentää pesästä, kuoleekin. Vanhemmatkin voivat leskeytyä, muuttaa erilleen tai muodostaa uuden parisuhteen. Sama…
Yhden vanhemman perheen vanhemman rentoutumiseen ei riitä suklaa, punaviini ja ranta
Rentoutuminen on ensiarvoisen tärkeää yhden vanhemman perheen vanhemman jaksamisen kannalta. Rentoutumisesta vanhempi saa voimaa viedä perheen arkea eteenpäin. Huolehtiessaan omasta rentoutumisesta vanhempi ajattelee lapsiaan, sillä rentoutunut vanhempi on koko perheyksikön parhaaksi. Yhden vanhemman perheissä vanhemman, oli se sitten isä tai äiti, rentoutuminen ei olekaan ihan yksinkertainen juttu. Fyysiset puitteet, suklaa, kenties lasi viiniä ja rauhoittava maisema….. se on toki helpohko…
Köyhyys on lastemme arjessa
Hallitus on istunut nyt vajaat puoli vuotta. Ehdotuksia siitä, tästä ja tuosta on tullut: ainoa, mitä tähän mennessä on saatu aikaiseksi, on paha mieli. Monet hallituksen ajamista asioista kurjistavat lapsiperheitä ja erityisesti yhden vanhemman perheitä. Suomalainen köyhyys on tutkimusten mukaan pitkittynyt ja syventynyt 90- luvulta lähtien. Noihin aikoihin yksinhuoltajat olivat muita äitejä useammin töissä ja he pärjäsivät muuhun lapsiperheväestöön nähden…
Minä suojelen sinua kaikelta
Matkustan lapsen kanssa Halikkoon. Molemmilla on jännitystä vatsassa. Linja-auton ikkunasta vilistävät kauniit varsinais-suomalaiset maisemat. Lapseni isä on sairastunut. Olen kertonut varhaisteini-ikäiselle lapselleni, että isällä on paha olla ja hän tarvitsee apua. Isä on sairastunut mieleltään, mutta siinä ei ole mitään hävettävää; se on sama kuin olisi mennyt jalka poikki. Yritän vakuuttaa tätä samaa itsellenikin, vaikka tiedän tarkkaan, että yhteiskunnassamme mielenterveysongelmiin…
Yhden vanhemman perheen elämän käänteiset kierteet ja kiemurat
Halusinko yhden vanhemman perheelliseksi. En.Haluaisinko elää yhden vanhemman perheellisenä. En. Mitä muuttaisin, jos voisin ja miksi en voi. On vain hyväksyttävä tosiasiat ja elettävä niiden kanssa. Tekisinkö jotakin toisin? En. Mitä on elämän rikkaus ja suola, kerma pohjalla? Elämä ei aina kohtele reilusti ja oikeudenmukaisesti. Kokemastaan vääryydestä huolimatta täytyy päästää irti kahleista ja vihasta, jotta voi tuntea vapauden ja turvan. Perheen…
Yhden vanhemman perheen lapsen asemasta
Eroperheiden kohdalla se, että vanhemmat kantavat yhdessä vastuunsa lapsistaan tasapuolisina vanhempina ja huoltajina on paras mahdollinen tilanne ja helpottaa muun muassa levon toiselle vanhemmalle ja lapsivapaan ajan virkistykseen silloin tällöin. Totaaliyksinhuoltajilla tulisi olla tämä mahdollisuus niin, että tukiperhejärjestelmä toimisi ja tukisi riittävästi. Esimerkiksi vanhemman itse sairastuessa ei oikea-aikaista tukea perheeseen ole saatavilla. On venyttävä joskus jopa terveytensä uhalla ”äärirajoille”. Kysymykset,…