Nuorten kehittämisryhmä Tsempparit
VeNyvän nuorten kehittämisryhmä on tarkoitettu kaikille noin 12-20-vuotiaille yhden vanhemman perheiden nuorille, joita vaikuttaminen kiinnostaa. Osallistua voi mistä päin tahansa. Nuorten kehittämisryhmä ohjaa VeNyvän nuorisotoimintaa suunnittelemalla ja arvioimalla sen toimintaa, toimii verkkovertaisina ja vaikuttaa myös muihin heitä kiinnostaviin nuorten elämään liittyviin asioihin.
Tapaamisia on muutaman kerran vuodessa ja ne pidetään pääosin verkossa Zoomin ja Teamsin välityksellä. 1-2 kertaa vuodessa tavataan livenä. Osallistua voi sen verran kuin haluaa ja ehtii. Tapaamisiin sisältyy usein työskentelyn lisäksi jotain hauskaa yhteistä tekemistä. Ryhmään kuuluu noin 15 nuorta ympäri Suomea.
Nuorten erovaikuttajaryhmä
Nuorten erovaikuttajaryhmään pääsee vanhempien eron kokeneet noin 13-17-vuotiaat nuoret, jotka ovat käyneet erotyöpajan. Ryhmässä vaikutetaan siihen, että vanhempien eron kohdatessa lapset otetaan mahdollisimman hyvin huomioon ja heidän näkökulmaansa huomioidaan. Lisäksi nuoret nostavat esille muita tärkeää pitämiään yhteiskunnallisia teemoja. Ryhmäläiset esim. esiintyvät tilaisuuksissa, kirjoittavat mielipidekirjoituksia, tekevät somevaikuttamista, tapaavat päättäjiä jne.
Tapaamiset pidetään Helsingissä, mutta ryhmään voi osallistua verkon välityksellä mistä päin tahansa. Ryhmään kuuluu noin 15 nuorta. Erovaikuttajat on yhteistä toimintaa Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry:n kanssa.
Erovaikuttajat voi kutsua puhumaan työpaikalle, tapahtumiin, toisille nuorille tai mediaan.
Lisätietoa ja ilmoittautuminen VeNyvän vaikuttajaryhmiin: piritta.kahkonen@yvpl.fi tai. p. 040 6705887.