Katselen tässä sukkaa neuloessani Neloselta Rikkaita ja rahattomia. Itse olen avoimen rahapuheen kannalla ja oppinutkin sitä jonkun verran. Sekä opetellut erilaisia rahataitoja uskoen, että pienet purot ratkaisevat.
Nyt korvaan kolahti kuitenkin rahattoman oloihin viikoksi muuttaneen ihan asiallisen ja fiksun rikkaan yksinelävän miehen kommentti 80 euron viikkobudjetista. ”Eihän tämä budjetti anna mitään mahdollisuutta vaihtoehtoihin. Tai yllätyksiin”. Bingo, näinhän se on.
Itse kuulun keskituloisiin ja olen erosta asti huolehtinut yksin menoistani. On selvitty, mutta kyllähän tämä aika tarkkaa taloudenpitoa vaatii. Pitää realistisesti tarkastella menoja. Mutta myös pistää itselleen hieman jemmaan. Edes vähän. Pienikin puskuri rauhoittaa oloa. Tiukka talous vie energiaa muulta elämältä.
Pienistä tuloista ison osan vie ruoka. Syödä pitää ja pyrkiä tarjoamaan perheelle monipuolista ja ravitsevaa ruokaa. Sehän on kasvavien ja liikkuvaisten lasten tärkeää rakennus- ja polttoainetta. Mutta pieni ruokabudjetti vähentää valintamahdollisuuksia. Haluaisin itse välttää kauppojen omia merkkejä, suosia kotimaista ja prosessoimatonta. Maitotuotteissa ja viljatuotteissa myös luomua mahdollisuuksien mukaan.
Viimeaikainen hintojen nousu kuitenkin pakottaa kauppojen merkkeihin ja etsimään punaisia lappuja. Ajoittain hyödynnän ilta-alen, jolloin alennusprosentit tuplaantuvat. Tämä mahdollistaa vaikkapa sellaisten lihojen hankkimisen, jotka muutoin jäävät ostamatta.
Usein itse tekeminen näkyy ruokalaskussa. Makaronilaatikko, makkarasoppa ja kinkkukiusaus ovat edullisia perusruokia. Mutta koska perheessä on vain yksi aikuinen, pitää yrittää puntaroida itse tekemisen ja oman jaksamisen välillä. Onneksi lapset voivat osallistua ruuanlaittoon monin tavoin jo aika pieninäkin. Toki itse leivotut sämpylät ja pullat tulevat edullisemmaksi, mutta vaativat jaksamista. Silloin kun jaksaminen on kortilla, voi raha-asioiden miettiminen olla liikaa.
Ei raha onnea tuo, mutta kyllä raha tuo mahdollisuuksia ja turvallisemman huomisen.
Nimim. Tarkan talouden mutsi
Kuva: Pixabay