Apua, tukea ja tietoa yhden vanhemman perheille
Lisäämme yhden vanhemman perheiden hyvinvointia ja vahvistamme heidän asemaansa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Ajankohtaista
25.2.2020 Lausunto perhevapaauudistuksesta STM:lle
YVPL kannattaa isä-kiintöiden laajentamista Etävanhemman perherahakaudesta tulee vanhempien päättää yhdessä Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry pitää tärkeänä isäkiintiöiden laajentamista, koska kansainväliset käytännöt osoittavat isien käyttävän juuri…
Kun ero uhkaa, Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry auttaa #onneksionjoku
Liitolla oli käytössään kahdeksan henkilötyövuotta ja 17 vapaaehtoishenkilötyövuotta Erokriisin on sanottu olevan tuskallisin ihmisen kohtaama henkinen kipu, jossa myös…
Suomi tarvitsee kansalaisjärjestötoimintaansa
VM:n esityksessä sosiaali- ja terveysjärjestöiltä aiotaan ensi vuonna leikata peräti 127 miljoonaa euroa, mikä on 33 prosenttia tähän vuoteen…
Susanna Kavonius valittiin yksimielisesti jatkoon
Liiton puheenjohtajana vuodesta 2014 alkaen toiminut Susanna Kavonius valittiin tänään Helsingissä uudelle kaksivuotiskaudelle. Erovuoroisten tilalle liittohallitukseen valiittiin Susanna Reijonen…
Hyvä Ero -verkkoryhmä syksyllä 2020
Yhden Vanhemman Perheiden Liiton ammatillisesti ohjatun Hyvä Ero -ryhmän tavoitteena on auttaa osallistujia ymmärtämään omaa eroprosessia ja siihen liittyviä…
Järjestöjen tärkeyttä ei pidä unohtaa syksyn budjettiriihessä
Koronavirustilanne on vaikeuttanut monien mielenterveyskuntoutujien tilannetta ja avunsaantia, kuten käy ilmi esimerkiksi Helsingin Sanomissa 8.8. julkaistussa artikkelissa. Mielenterveyspalveluiden ja…