Yhden Vanhemman Perheiden Liitto 50 vuotta – Juhlavuoden tapahtumia ympäri Suomen!
Vuonna 2025 Yhden Vanhemman Perheiden Liitto juhlii 50-vuotista taivaltaan! Puolen vuosisadan ajan olemme tehneet työtä yhden vanhemman perheiden hyvinvoinnin, oikeuksien ja arjen tukemiseksi. Tämän merkittävän virstanpylvään kunniaksi juhlistamme yhdessäoloa ja yhteisöllisyyttä järjestämällä koko perheen tapahtumia neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Joensuussa, Oulussa ja Lahdessa. Tapahtumat järjestetään yhteistyössä paikallisten jäsenyhdistysten kanssa osana suurempia perhetapahtumia. Jokaisella paikkakunnalla voit tulla moikkaamaan meitä YVPL:n ja jäsenjärjestömme…
Uusi jäsenyhdistys: Hyvinkään seudun yhden vanhemman perheet ry esittäytyy
Liitto on saanut jälleen uuden jäsenyhdistyksen, tällä kertaa Hyvinkäältä. Pääsimme haastattelemaan uunituoretta yhdistystä. Mikä teidän yhdistyksenne nimi on ja missä toimintaa on?Yhdistyksemme nimi on Hyvinkään seudun yhden vanhemman perheet ry, ja toimintaa on Hyvinkäällä sekä mahdollisia retkiä ja muita lähialueilla. Miksi ja milloin yhdistys on perustettu?Yhdistys on perustettu tammikuussa 2025. Perustimme yhdistyksen, kun olimme pitäneet Yhden vanhemman perheiden liiton vapaaehtoisina…
Vanhemmuus on vuoristorata
Vanhemmuus on kyllä melkoinen seikkailu. Kuin hyppäisi vuoristorataan, tietämättä yhtään millaisia nousuja ja laskuja sekä korkkiruuvimaisia mutkia matkalla on tulossa. Ja hyvä niin ettei tulevasta tiedäkään. Välillä hyviä ja ihania asioita tapahtuu niin että mahan pohjassa tuntuu. Toisena hetkenä taas pimeä tunneli kestää liian pitkään, eikä valoa tunnu näkyvän. Olen saanut perustaa perheen perinteiseen ydinperhemalliin. Lapsia toivottiin ja niitä tuli…
Yhden vanhemman perheiden vaalipaneeli haastoi ehdokkaita miettimään, miten palvelut voivat tukea työn ja perheen yhteensovittamista
Yhden Vanhemman Perheiden Liiton ja Pienperheyhdistyksen perinteeksi muodostunut yhden vanhemman perheiden vaalipaneeli järjestettiin tiistaina 25.3.2025. Mukaan oli kutsuttu eduskuntapuolueiden vaaliehdokkaita ja keskustelemassa olivat Hilkka Kemppi (kesk.), Mia Laiho (kok.), Minna Minkkinen (vas.), Pia Sillanpää (PS), Fatim Diarra (vihr.), Helena Marttila (SDP), Oona Hagman (RKP) ja Salli Laukkanen (KD). Paneelin juonsivat Kaisli Syrjänen ja Anne Elisabet Belt. Panelisteilla oli omakohtaista kokemusta…
Yhden vanhemman perheiden asialla
Hei, olen Susanna ja olen kuntavaaleissa ehdolla tänä keväänä. Olen kasvattanut kolme lastani aikuisiksi yhden vanhemman perheenä ja osittain täysin yksinhuoltajana. Muistan elävästi tilanteita, joissa jouduin jo aikaisin syksyllä aloittamaan säästämisen talvivaatehankintoja varten, ja niitäkin hankintoja tein harkiten ja mahdollisimman paljon kierrättäen. Muistan, että koripalloa aktiivisesti harrastava nuori ei ollut yhdenvertaisessa asemassa muiden kanssa vaikkapa harrastusmaksujen maksamisen tai kotoa tulevan…
Yhden vanhemman perheiden työttömyyden haasteet ja ratkaisut – Tule mukaan YVPL ry:n 50-vuotisjuhlawebinaariin!
Yhden vanhemman perheiden työttömyys on merkittävä haaste, joka vaikuttaa niin perheiden arkeen kuin koko yhteiskuntaamme. Taloudellinen paine, vanhemmuuden yksin kantaminen ja joustamattomat työmarkkinat voivat tehdä yhden vanhemman perheen vanhemman työllistymisestä erityisen vaikeaa. Työttömyys ei ole vain taloudellinen haaste, vaan se voi heikentää myös perheiden henkistä hyvinvointia ja perheenjäsenten välistä vuorovaikutusta. Yhden vanhemman perheiden vanhemmat kohtaavat usein haasteita työmarkkinoilla. Joustamattomat työajat,…
PUHEENJOHTAJAN BLOGI: “Yhden Vanhemman Perheiden Liitto: Matka menneisyydestä tähän päivään”
Olipa kerran pikkuinen Suomi, joka hitaasti mutta varmasti toipui reilut parikymmentä vuotta aiemmin käydyistä sodista. Maan talous parani askel askeleelta ja hyvinvointi- Suomi oli muodostumassa. Yksinäiset äidit, tuolloin valtaosin vielä lesket, elivät kuitenkin taloudellisesti tiukoissa oloissa. Asiaan liittyi myös stigmaa; vaikka leskiä suvaittiinkin, niin eronnut nainen oli syntinen. 1960-luvulla osa yksinäisistä äideistä sai tarpeekseen ja he aloittivat toiminnan, ensin toimivan…
Vuonna 2025 juhlitaan 50-vuotiasta Yhden Vanhemman Perheiden Liittoa
Kuluvan vuoden kääntyessä loppua kohden Yhden Vanhemman Perheiden Liitossa odotetaan jo vuoden vaihtumista. Edessä on juhlan täyteinen vuosi liiton täyttäessä 50 vuotta. 50 vuoteen on kuulunut aktiivista vaikuttamista kullekin ajalle tyypillisiin haasteisiin, hurja määrä vapaaehtoistyötä, innostunutta kehittämistä ja ennen kaikkea tuhansia ja tuhansia yhden vanhemman perheiden kohtaamisia. Näistä ja monesta muusta matkalle mahtuneesta kerromme pitkin ensi vuotta, sillä erityinen vuosi…
Joulun taika syntyy yhdessäolosta ja pienistä hetkistä – ei päivämäärästä tai pakosta tehdä juuri oikeanlainen joulu
Joulu on jo ihan lähellä ja se voi merkitä ihania hetkiä perheen kanssa, mutta usein myös huolta omasta jaksamisesta, aikataulustressejä lapsen toisen vanhemman tai vanhempien kanssa tai surua siitä, että lapsi ei tänä vuonna olekaan aattona minun kanssani. Tai sitten mietittävää voi aiheuttaa se, haluaisiko lapsi jotain muuta, kuin aina vain olla minun kanssani joka päivä, myös jouluna. Joulu ei…
”Yhden vanhemman perheiden asemaa Suomessa on parannettava”, vaatii YVPL:n nuorten ryhmä Tsempparit
Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.24 joukko kehittämisryhmä Tsemppareiden nuoria tapasi eri puolueiden kansanedustajia eduskunnassa. Nuoret toivat mukanaan tärkeän viestin: ”Yhden vanhemman perheiden sekä lasten ja nuorten asemaa Suomessa on parannettava!” Jotta tähän päästään, on päättäjien ensin todella ymmärrettävä yhden vanhemman perheiden arkea ja heidän tarpeitaan. Nuoret toivat tapaamisessa esille rohkeasti ja suoraan, miltä arki heidän silmin näyttää. Nuoret kertoivat kansanedustajille, kuinka…
PÄKSY ry on liiton uusin jäsenyhdistys – vertaistoimintaa nyt pääkaupunkiseudulla!
Haastattelimme uutta jäsenyhdistystämme Päksy ry:tä. Tervetuloa lämpimästi joukkoon! Mikä teidän yhdistyksenne nimi on ja missä toimintaa on? Yhdistyksemme nimi on PÄKSY ry (Pääkaupunkiseudun yksin- ja yhteishuoltajat ry) ja toimimme ympäri pääkaupunkiseutua siellä, missä vaan on aktiivisia jäseniä järjestämään toimintaa. Meillä pyörii yksinhuoltajien olohuone tällä hetkellä Myllypurossa ja monikulttuuriset olkkarit yhteistyössä Kaapatut Lapset ry:n kanssa Itä-Helsingissä ja Vantaalla. Retkiä olemme tehneet…
Vapaaehtoistyössä on voimaa – vertaistuen saaminen ja antaminen sekä itselle tärkeiden asioiden edistäminen saavat ryhtymään vapaaehtoiseksi
Hyvää kansainvälistä vapaaehtoisten päivää 5.12.! Tiesitkö, että Yhden Vanhemman Perheiden Liiton jäsenyhdistyksissä tehdään jopa 15 henkilötyövuoden verran vapaaehtoistyötä vuosittain? Kaikki 15 jäsenyhdistystämme pyörivät vapaaehtoisvoimin, minkä lisäksi liiton ja jäsenyhdistysten toiminnassa on mukana suuri joukko yksittäisiä vapaaehtoisia. Paikallisyhdistykset ja vapaaehtoiset toimivat erilaisissa tehtävissä yhden vanhemman perheiden hyvinvointia tukien, vertais- ja virkistystoimintaa järjestäen sekä kohderyhmäämme liittyvää tietoisuutta lisäten. Voidaan siis sanoa, että…