Muuttuva perhe -postaussarjan teemana on Perhe muuttuu, rakkaus ei. Julkaisemme yhden vanhemman perheiden vanhempien ja nuorten kertomuksia omista perheistään.
Sarjan toisessa julkaisussa Annikki kertoo kasvamisestaan yhden vanhemman perheissä ja millaisia ajatuksia hänellä on siitä nyt jo itsekin itsenäistyneenä nuorena aikuisena.
Annikin tarina: Yhdestä tiiviistä perheestä yksilöllisempiin, rakastaviin läheissuhteisiin
Kerro perheestäsi, millainen yhden vanhemman perhe sinulla on lapsuudessasi ollut?
Vanhempani erosivat, kun olin 14-vuotias. Siitä lähtien minulla on ollut kaksi kotia ja kaksi yhden vanhemman perhettä: toinen isän ja toinen äidin luona. Perheeseemme kuuluu myös pikkuveljeni. Vaikka me emme ole enää ydinperhe, niin ajattelen silti, että me neljä muodostamme edelleen perheen meidän yhteisen historiamme ja perhesuhteiden vuoksi.
Miten perheesi on muuttunut ajan saatossa/millaisia muutoksia perheessäsi on ollut?
Vanhempien ero oli minulle tietenkin suuri muutos. Emme olleet sen jälkeen enää sellainen neljän hengen poppoo emmekä viettäneet läheskään niin paljon aikaa yhdessä kuin siihen asti. Aluksi juhlimme kuitenkin esimerkiksi minun ja veljeni syntymäpäiviä kaikki yhdessä, mikä oli minulle todella tärkeää.
Eron jälkeen minulle on muodostunut molempien vanhempieni kanssa hyvin erilliset ja yksilölliset suhteet. Ajan myötä vanhemmilleni on tullut myös uudet kumppanit. Toinen heistä tuli minulle tutuksi jo kotona asuessani. Kun lopulta muutin omaan kotiini, sekin oli muutos perheessämme. Nyt etsin tasapainoa itsenäistymisen ja perheen kanssa olemisen välillä.
Mitä vanhempasi ja perheesi ovat opettaneet sinulle?
Tärkein oppi vanhemmiltani ja perheeltäni on ollut se, että olen rakastettu ja hyvä sellaisena kuin olen. Vanhempani ovat toitottaneet lapsuudessani todella paljon minulle sitä, kuinka he rakastavat minua. Olen saanut kasvaa rakkauden keskellä, vaikka perhetilanteet ovatkin muuttuneet. Olen oppinut vanhemmiltani empatiaa ja tärkeimmät arvoni.
Näin omilleen muuttaneena, se, että aina on koti ja kodit, joihin palata, on todella tärkeää. Kummankin vanhemman luokse voin mennä milloin vain, jos tuntuu, että tarvitsen tukea, enkä jaksakaan aina olla reipas, itsenäinen aikuinen. Silloin pääsen äidin tai iskän kainaloon ja olemaan pieni lapsi vielä hetkeksi. Se on ihanaa.
Olen oppinut perheeltäni kommunikoinnin tärkeydestä ja siitä, ettei pidä jäädä asioiden kanssa yksin. Vaikeista ja raskaistakin asioista puhuminen on tärkeää. Itse en osannut vanhempien eron aikaan puhua vaikeista asioista ja luulen sen harmittaneen veljeäni, kun emme voineet jutella erosta yhdessä. Olen kuitenkin oppinut sen nyt, kun aikaa on kulunut.
Mikä tuottaa iloa arkeesi?
Iloa arkeeni tuottavat uudet ja vanhat ystävät, käsityöt sekä oma koti ja hyvän ystävän kanssa asuminen. Syksy on lempivuodenaikani. Se tuo minulle turvaa ja lohtua. Lisäksi tietenkin perheeni tuo minulle iloa. Käyn vanhempieni kanssa välillä lounaalla erikseen ja me soittelemme sekä suunnittelemme tulevia menoja. Haluaisin tehdä vielä enemmän asioita pikkuveljeni kanssa, koska hän on ihan mahtava.
Mitä muuta haluat sanoa?
Haluan vielä sanoa, kuinka omille muuton jälkeen olen huomannut ikävöiväni enemmän lapsuuteni ydinperhettä. En ikävöi niinkään sitä, että vanhemmat olisivat yhdessä, mutta ikävöin meitä neljää ja, että pystyisimme tekemään asioita yhdessä. Se ei kuitenkaan onnistu, koska koen, että vanhempieni yhteistyö ei oikein toimi. On vaikea aikatauluttaa molempien vanhempien näkemistä, kun ei asu enää kummankaan luona.
En silti ikinä vaihtaisi tätä perhettä. Asiat ovat menneet niin kuin niiden pitikin mennä. Molemmat yhden vanhemman perheet ovat hyviä tällaisenaan. Uusien perheenjäsenten myötä olen saanut elämääni lisää tärkeitä aikuisia.
Vaikka perhe on muuttunut, niin rakkaus vanhempien ja lasten välillä on säilynyt ja elämäämme on tullut uutta rakkautta vanhan tilalle. ❤️