Yhden vanhemman perheiden tuetut lomat kesällä 2016
Tuettu 5 vrk:n täysihoitolomajakso maksaa perheelle 100-125 euroa. YVPL järjestää lomalle olohuoneen, jossa vanhemmat keskustelevat ja tutustuvat toisiinsa.
Tuettu 5 vrk:n täysihoitolomajakso maksaa perheelle 100-125 euroa. YVPL järjestää lomalle olohuoneen, jossa vanhemmat keskustelevat ja tutustuvat toisiinsa.
Hallitus on mahdollistanut kunnille subjektiivisen kokopäiväisen varhaiskasvatusoikeuden rajaamisen sekä päivähoidon ryhmäkokojen kasvattamisen. Kuitenkin esimerkiksi Helsinki, Turku ja Tampere, säilyttävät varhaiskasvatuspalvelunsa nykyisellään. Leikkausten säästövaikutukset ovat kyseenalaisia. Tuusulassa niitä selvitettiin ja todettiin, ettei rajauksella ole käytännön taloudellista merkitystä.
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen mukaisesti lapsia koskevissa toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Suomen Perustuslain 6 §:n 3 momentin mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä. Lapsella tulisi olla oikeus varhaiskasvatukseen riippumatta huoltajiensa ominaisuuksista tai elämäntilanteesta.
Lue vetoomus:
http://www.monimuotoisetperheet.fi/vetoomus_kunnille_varhaiskasvatus/
FM Tiina Kaarela, DI Bodil Rosengren ja TkT Eija Tuominen palkittiin kunniakirjoilla liiton 40-vuotisjuhlassa perjantaina 3.12.2015.
Asenteet ovat muuttuneet, koska määrätietoiset henkilöt rohkeasti vaativat muutoksia ja antoivat kasvot yksinhuoltajuudelle
Elatustuen ja elatusavun määrät PIENENEVÄT 0,26 prosentilla vuoden 2016 alussa. Muutos perustuu elinkustannusindeksin laskuun. Elatustuki ja elatusapu ovat sidoksissa…
YVPL juhlii tänään 40-vuotsjuhliaan. Juhlaluennon pitää kirjailija Päivi Alasalmi. Juhlassa palkitaa kunniakirjoilla liiton suurnaisia.
Juhla on Allergiatalon auditoriossa. Lisätietoja 040 3515355.
PERHEAIKAA. FI -sivustolla vapaamuotoinen keskusteluchat kokoontuu torstaina 26.11. klo 19.30 – 21, to 10.12. klo 19 – 20.30. www.perheaikaa.fi. Tule mukaan nimimerkillä tai ilman.
Katso tänään TV-dokumenttia pienituloisesta yksinhuoltajasta
AVA-kanava, klo 19, http://www.emmaelias.fi/munperhe/sydaemestae-asti
www.apuaeroon.fi –sivusto kokoaa eroauttajat.
Raision Perhekeskuksessa, Telekatu 1. Lisätietoja: Teija Hallbäck-Vainikka 040 541 5294 teija.hallback-vainikka@yvpl.fi. Ei ennakkoilmoittautumista.
End of content
End of content