Yhden vanhemman perheessä on vain yksi palkka. Aika usein tuo palkka on tarkkaan jaettu eri kuluille riittääkseen koko kuukaudeksi. Yhdessä palkassa ei ole yleensä kovin paljoa venymisen varaa.  

Suurimpia kuluja ovat asuminen, liikkuminen ja ruoka. Vakuutukset ja harrastukset saattavat myös kaapata ihan tuntuvia siivuja. Asuttava jossain kuitenkin on ja lyhyeen loppuu laulut jos syömisen lopettaa. Autoa tarvitaan täällä maaseututaajamissa, jossa julkista ei juuri kulje.

Nyt on menossa raju hintojen nousu. Jo ennestään melko tiukalle viritetty yhden vanhemman perheen talous pyrkii sopeutumaan suurempaan bensalaskuun ja kallistuneeseen ruokaan,  mutta miten se tehdään. Itsestään selvää on, että kaikki turha ajelu on jo jäänyt. Ruokakoriin tarttuu vieläkin helpommin punaisella lapulla olevia lihatuotteita. Sähköpattereita on pienennetty. Mitä vielä voi tehdä?

Kaksi kotona asuvaa urheilijaa tarvitsevat kunnon ruokaa ja eväitä. Olen pyrkinyt valitsemaan kotimaista ruokaa, maito- ja viljatuotteissa luomua ja välttämään kauppojen omia halpismerkkejä. Nämä valinnat tulee nyt uudelleen pohdittavaksi. Maatilojen ahdinkoa pohtiessa tuntuu kyllä pahalta valita toisin, mutta vaihtoehdot vähenevät. Leivonnaisia emme juuri kaupasta osta, mutta nyt jää nekin vähät ostamatta. Eineksiä käytämme vähän, ruoka tehdään itse. Hedelmistä koriin päätyy edullisimmat vaihtoehdot.

Sähkön hinta on noussut myös. Onneksi kesä antaa hieman armoa lämmityskuluissa, mutta en halusi rajoittaa suihkussa käyntiä. Toki lyhyempikin suihkuttelu tuo jo säästöä. Saunominen on mulle arjen luxusta. En polta eikä alkoholikaan juuri menoissa näy, joten saunominen on mun juttu. Pesukoneet pyörivät vain täysinä ja lyhyet ohjelmat.

Vaatteita ostamme todella maltillisesti. Keväällä meillä oli paritkin juhlat, niin itse hain mekot kirpparilta. Yhden mekon myin jo eteenpäinkin. Pojat kulkevat puvuissa, samalla menee monet juhlat. Itse ostan muutenkin vaatteeni kirpparilta. Pojat uutena, mutta meidän vaatemäärä on kyllä hyvin hallinnassa. 

En haluaisi siirtää lapsille ihan tolkuttoman säästämisen ja pihistelyn muistoa lapsuudesta. Viime vuosina olemme yhdessä opetelleet säästämistä ja sijoittamista. Ihan pienistäkin summista kertyy kyllä vuosien mittaan ja tuottoa on motivoivaa seurata. Se kannustaa jatkamaan. Puhumme rahasta avoimesti, kuluista ja palkoista. Olen ylpeä, että elämme minun palkallani ilman tukia. Sillä on hankittu pieni talo, jonka itse remontoin.

Hintojen nousu kurittaa pienituloisia perheitä rajusti. Toivon todella, että päättäjät heräävät tähän tilanteeseen pian. Jatkuva murhe rahojen riittämisestä tai laskujen maksamisen vaikeudet kuormittavat entisestään. Kyllä palkalla pitää pystyä elämään. 

 

Susanna Vähä-Herttua
totaaliyksinhuoltaja, kotona vielä 14 ja 18 v aikamiespojat, 19 v jo omillaan