Muuttuva perhe -postaussarjan teemana on Perhe muuttuu, rakkaus ei. Julkaisemme yhden vanhemman perheiden vanhempien ja nuorten kertomuksia omista perheistään.
Tässä haastattelussa Susanna kertoo perheestään, jossa hän on ensimmäisen lapsen yksinhuoltaja ja toisen lapsen sijaisvanhempi.
Susannan tarina: Yhden lapsen yksinhuoltajuudesta toisen lapsen sijaisvanhemmaksi
Kerro perheestäsi, millainen yhden vanhemman perhe sinulla on?
Olen 14-vuotiaan lapsen yksinhuoltaja. Lapseni varhaisvuodet olivat osaltaan rankkoja, koska minun ja toisen vanhemman välit olivat hyvinkin vaikeat. Lapsen kasvaessa tilanne on asettunut ja olemme saaneet viettäneet tavallista, rauhallista lapsiperhe-elämää.
Arki oli välillä rankkaa, mutta koska lapseni on minulle kaikki kaikessa, arkielämä oli se, joka toi myös voimaa ja merkityksellisyyttä. Minusta sanonta aikuisen arki on lapsen ainutkertainen lapsuus, on todella osuva. Hain myös aikaisessa vaiheessa tukea vertaistuesta ja kävimme yhdessä vertaistapaamisissa.
Miten perheesi on muuttunut ajan saatossa/millaisia muutoksia perheessäsi on ollut?
Tähän mennessä suurin muutos elämässämme tapahtui noin kolme vuotta sitten, kun läheinen sukulainen pyysi minulta apua lapsensa huolenpitoon. Silloin kolmevuotias lapsi tuli sijoitettuna meille, muutos oli yllättävä ja kriisi meille kaikille. Elämä piti opetella uudelleen, sekä auttaa lapsia sopeutumaan tilanteeseen, koska talo täyttyi leikki-ikäisen leluista ja äänistä ennakoimatta.
Pienen meillä oloon kuului aluksi epävarmuus, kunnes huostaanoton myötä sijoitus muuttui pitkäaikaiseksi ja minun oli helpompi kertoa lapsille, että tämä väliaikaiseksi luultu tilanne jatkuu nyt toistaiseksi.
Niin minusta oli yhtäkkiä tullut varhaisteinin ja leikki-ikäisen yksinhuoltaja, joskin pienen lapsen asioissa yhteistyö lastensuojelun ja lapsen syntymävanhemman kanssa on tiivistä ja virallinen roolini on läheissijaisvanhempi.
Mikä tuottaa iloa arkeesi?
Suurinta iloa ja onnea elämääni tuovat lapset, joiden kasvua ja kehittymistä, kriisistä eteenpäin menoa saan tukea. Rooli ei ole aina helppo, mutta kun luottamus meihin ja myös perheemme ulkopuolisiin ihmisiin kasvaa, koen onnistuneeni tässä vanhemman tehtävässä. Lapset ovat löytäneet sisaruuden toisistaan ja myös kertovat toinen toisilleen, miten tärkeitä ja rakkaita ovat. Sydämeni sulaa, kun he toivottavat toisilleen mukavaa päivää tai hyvää yötä ja huikkaavat perään ”rakastan sinua”!
Mitä lapsesi ovat opettaneet sinulle?
Lapset ovat opettaneet minulle hetkessä elämisen ja ilon löytämisen pienistäkin asioista. Lasten eri kehitysvaiheet tuo arkeen omat haasteensa, yhteisiä mielenkiinnon kohteita ei enää välttämättä ole helppo löytää. Silti kumpikin heistä onnistuu aina aika ajoin yllättämään minut, kun lähtee mukaan toisen ehdottamaan esimerkiksi peliin. Pieni löysi kotoa myös vertaistukea, kun jutteli meille reilu vuosi sitten muuttaneelle koiralle : ”me ollaan kumpikin asuttu ensin muualla ja sitten muutettu tänne” <3
Mitä muuta haluat sanoa?
Tällä hetkellä pyrimme viettämään tavallista koulu- ja eskariarkea. Elämä on hyvää tällaisena, juuri nyt. Lapseni ovat minulle kaikki kaikessa. Yritän olla miettimättä liikaa tulevaa ja luottaa, että tulevaisuus on meille kaikille hyvä.