Kuluvan vuoden kääntyessä loppua kohden Yhden Vanhemman Perheiden Liitossa odotetaan jo vuoden vaihtumista. Edessä on juhlan täyteinen vuosi liiton täyttäessä 50 vuotta.  
 
50 vuoteen on kuulunut aktiivista vaikuttamista kullekin ajalle tyypillisiin haasteisiin, hurja määrä vapaaehtoistyötä, innostunutta kehittämistä ja ennen kaikkea tuhansia ja tuhansia yhden vanhemman perheiden kohtaamisia. Näistä ja monesta muusta matkalle mahtuneesta kerromme pitkin ensi vuotta, sillä erityinen vuosi tulee näkymään vahvasti sosiaalisen median kanavillamme. Juhlistamme synttäreitä myös perhetapahtumilla eri puolilla Suomea ja järjestämällä luentoja.  

Yhden Vanhemman Perheiden Liittoa ei olisi ilman mahtavia yhden vanhemman perheiden lapsia, nuoria ja vanhempia. Jo nyt kannattaakin merkata kalenteriin koko perheelle suunnatut verkkofestarit, jotka kokoavat yhden vanhemman perheet ympäri Suomea yhteisen juhlaohjelman ääreen. Festarit järjestetään Kansainvälisenä yksinhuoltajapäivänä 21.3.2025 klo 18.  
 
Kohti juhlahumua!

Teksti:

Terhi Rapeli

Toiminnanjohtaja, Yhden Vanhemman Perheiden Liitto

Logo: Katja Lampela, Liska-Tuotanto Oy