Olipa kerran pikkuinen Suomi, joka hitaasti mutta varmasti toipui reilut parikymmentä vuotta aiemmin käydyistä sodista. Maan talous parani askel askeleelta ja hyvinvointi- Suomi oli muodostumassa. Yksinäiset äidit, tuolloin valtaosin vielä lesket, elivät kuitenkin taloudellisesti tiukoissa oloissa. Asiaan liittyi myös stigmaa; vaikka leskiä suvaittiinkin, niin eronnut nainen oli syntinen.
1960-luvulla osa yksinäisistä äideistä sai tarpeekseen ja he aloittivat toiminnan, ensin toimivan elatusjärjestelmän puolesta. Elatusjärjestelmän, jossa yhteiskunta takaisi lapselle edes jotenkin riittävän elatuksen, jos sitä ex- puolisolta ei saisi. Monet aktivisteista olivat eronneet hyvätuloisista puolisoistaan, joten heidän ja ennen kaikkea lasten elintaso romahti.
Myös eron stigmaa haluttiin vähentää, sillä avioero oli niin suuri häpeä, että moni äiti jätti hakematta elatusapua, koska pelkäsi leimautumista. Yhteiskunta ei ollut valmis hyväksymään yksinhuoltajia, ja heitä ja eroperheiden lapsia kohdeltiin usein toisen luokan kansalaisina.
Nämä rohkeat naiset perustivat Yksinhuoltajien Liiton vuonna 1975 ja alkoivat ajaa yhden vanhemman perheiden oikeuksia. määritteli itsensä painostusryhmäksi, jonka tarkoituksena on yhdenhuoltajan perheiden, (leskien, eronneiden ja au-vanhempien) lasten ja huoltajien oikeusturvan ja taloudellisen aseman parantaminen.
Liitto aloitti toimintansa kirjoittamalla Suomen YK-liitolle Suomen YK:n ihmisoikeuksien vastaisesta lainsäädännöstä, missä avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten asema määriteltiin heikommaksi kuin avioliitossa syntyneiden. He vaativat, että kaikkia lapsia kohdeltaisiin tasa-arvoisesti, riippumatta siitä, olivatko he syntyneet avioliitossa vai eivät.
Liiton aktiivinen toiminta johti siihen, että yksinhuoltajien ääni alkoi kuulua yhä voimakkaammin yhteiskunnallisessa keskustelussa ja lapsilakeja alettiin muuttaa. Samana vuonna liitto alkoi vaatia lapsen elatusturvan parantamista ja Heta Tuomisen, yhdistyksen perustajajäsenen vetämä elatusturvalautakunta aloitti. Yhteydenotot valtiovarainministeriöön vaikuttivat muun muassa siihen, että puoliorvon eläkkeen verotus oikaistiin oikeudenmukaisemmaksi.
1970-luvulla liitto keskittyi erityisesti lainsäädännön muuttamiseen. Aktivistit vaativat, että yksinhuoltajille myönnettäisiin samat oikeudet ja etuudet kuin muillekin perheille. Tämä työ tuotti tulosta, ja vähitellen yksinhuoltajien asema parani. Liitto järjesti myös vertaistukiryhmiä, joissa yksinhuoltajat saattoivat jakaa kokemuksiaan ja saada tukea toisiltaan.
1980-luvulla Liitto jatkoi vaikuttamistyötään ja saavutti merkittäviä voittoja. He saivat aikaan muutoksia elatusapulainsäädäntöön, mikä paransi yksinhuoltajien taloudellista tilannetta. Lisäksi liitto onnistui vaikuttamaan siihen, että lapsen yhteishuolto tuli mahdolliseksi vanhempien eron jälkeen vuonna 1984. Tämä oli suuri askel eteenpäin, sillä se tunnusti molempien vanhempien merkityksen lapsen elämässä.
1990-luvun lamavuosina liiton aktiivit ei antaneet periksi, vaan jatkovati sinnikkäästi työtään. He estivät elatustuen leikkaukset ja saivat aikaan elatusavun viivästyskoron säätämisen. Tämä oli tärkeää, sillä se varmisti, että yksinhuoltajat saivat tarvitsemansa tuen ajoissa. Liitto myös laajensi toimintaansa ja alkoi tarjota enemmän palveluja ja tukea yksinhuoltajille.
Nykyään me, Yhden Vanhemman Perheiden Liitto, jatkamme sinnikkäästi toimintaamme yhden vanhemman perheiden lasten oikeuksien puolustamiseksi. Vaikka lamavuosista jotenkin muuten selvisimmekin, niin perheissämme työllisyys on edelleen merkittävästi alhaisempi kuin muissa lapsiperheissä. Tämä huolimatta siitä, että tutkimusten mukaan me haluamme tehdä töitä.
Nykyinen hallitus on tehnyt isoja leikkauksia tukijärjestelmiin. Koska niistä ei tehty vaikutusten arviointia, ne kohdistuvat isoilta osin juuri yhden vanhemman perheisiin. Tämä on tutkitusti jo nyt lisännyt lapsiköyhyyttä, joten taistelu taloudellistenkin resurssien puolesta jatkuu. Lisäksi hallitus leikkaa järjestöjen tukia ja meiltäkin vähentynyt resursseja. Järjestöt, niin kuin Yhden Vanhemman Perheiden Liitto, tarjoavat matalan kynnyksen ennalta ehkäisevää tukea, mikä tulee aina taloudellisesti halvemmaksi kuin paikata haavat jälkikäteen.
Me järjestävämme tapaamisia ja eroryhmiä, tarjoamme eron käsittelyyn ja ilman toista vanhempaa kasvaville lapsille ja nuorille tukea ja toimintaa, tarjoamme koulutuksia vapaaehtoisille ja ammattilaisille, annamme lausuntoja ja ennen kaikkea tarjoamme vertaisuutta kaikille yhden vanhemman perheille: vanhemmille, lapsille ja nuorille.
Emme pysty tähän yksin, vaan tarvitsemme mukaan mahdollisimman paljon jäsenyhdistyksiä ja heidän jäseniään. Meillä on upeita vapaaehtoisia, jotka tekevät työtä jäsenistön eteen liki parikymmentä henkilötyövuotta. Ilman heitä, ilman meitä emme olisi näin pitkää matkaa kulkeneet.
Suuri kiitos kaikille teille, meille!
Kiitos myös henkilöstöllemme, jokaiselle, joka näinä vuosina ovat meille vapaaehtoisille tärkeää tukea tarjonneet ja pitäneet liittoa pystyssä.
Vaikka ajat ovat muuttuneet, liiton perimmäinen tavoite on pysynyt samana: taata kaikille lapsille tasa-arvoinen lapsuus.
Susanna Kavonius, Yhden Vanhemman Perheiden Liiton puheenjohtaja
Yhden Vanhemman Perheiden Liitto täyttää 50-vuotta vuonna 2025. Juhlavuoden kunniaksi keräämme ihmisten aitoja kokemuksia ja muistoja palveluistamme. Julkaisemme muistoja ja palautteita eri viestinnän kanavissamme, kuten Instagramissa, Facebookissa, nettisivuilla ja uutiskirjeissä. Kokemuksia jakamalla nostamme näkyväksi sitä tärkeää työtä, mitä Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ja sen jäsenyhdistykset sekä vapaaehtoiset ovat tehneet jo 50 vuoden ajan. Kiitos, jos jaat omat kokemuksesi kanssamme! Vastaa kyselyyn täällä.