Yhden Vanhemman Perheiden Liitto pitää tärkeänä, ettei subjektiivista päivähoitouudistusta ryhdytä vähentämään, vaan vanhemmilla säilyy nykyinen oikeus harkita käyttävätkö he palvelua.  Selvitysten mukaan hoitovapaalla olevat vanhemmat käyttävät päivähoitoa vähemmän kuin muut vanhemmat. Silloin kun he käyttävät sitä, heillä on siihen yleensä vakava peruste.  Erityisesti yhden vanhemman perheet tarvitsevat tätä oikeutta.

Päivähoitomaksu tulee myös olla yhden vanhemman perheille pienempi kuin kahden huoltajan perheille, sillä yksinhuoltaja maksaa kaikesta perheen yhteisistä kuluista kaksinkertaisesti.  Elatustukea ei saa huomioida tulona päivähoitomaksua määriteltäessä.

Liitto antoi lausuntonsa 23.4.2014 Varhaiskasvatuslakiuudistusesityksestä Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Avaa ulkoinen linkki uudessa ikkunassaLue koko lausunto.