VALTAKUNNALLINEN

Järjestäjinä Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ja VeNyvä-hanke. Kiinnostaisiko megazone, ratsastus, kylpyläreissu, laskettelun opettelu tai jokin muu mahtava kokemus? Nyt siihen olisi Mahis!

Mahis-ryhmässä voi:

  • löytää uusia kavereita
  • saada iloisia elämyksiä
  • toteuttaa unelmia yhdessä
  • jakaa kokemuksia
  • uskaltaa yhdessä

Nuoret saavat itse suunnitella, millaisen ryhmän ja millaista toimintaa he haluavat yhdessä toteuttaa. Aiemmissa ryhmissä on tehty vaikka mitä aina ratsastusvaelluksesta kanoottireissuun. Ryhmän toiminnalle haetaan rahallista tukea Nuorten Akatemialta. Nuoret ovat mukana kaikissa ryhmän vaiheissa budjetin teosta loppuarviointiin.

Yhteisessä tekemisessä ovat mukana ja tukena ohjaajat Piritta ja Markku.

Ryhmään voi ilmoittautua mistä päin Suomea vaan. Meillä on mahdollisuus pitää osa ryhmän tapaamisista etänä Zoomin välityksellä ja osa livenä. Ryhmä on maksuton ja myös mahdolliset matkakustannukset maksetaan osana ryhmän toimintaa.

Ensimmäinen tapaaminen pidetään Zoomissa ma 13.9. klo 17! Tapaamisessa suunnitellaan ja unelmoidaan yhdessä, millainen olisi juuri teidän ryhmä.  Lisäksi päästään ratkaisemaan tehtäviä virtuaaliseen pakohuonepeliin.

Ilmoittautuminen mukaan tästä linkistä:

https://link.webropol.com/s/mahis

Ilmoittautumisen tekee nuori ja vanhempi yhdessä.

Lisätietoja voi kysyä: piritta.kahkonen@yvpl.fi tai p. 0406705887