Yksinhuoltajavanhemmat ovat arjen sankareita. Sitä ei vaan moni näe, ei tiedä, ei ymmärrä. En ole valinnut totaaliyksinhuoltajuutta elämääni, mutta se on minun osani tässä maailmassa. Olen rakastanut miestä, joka oli rikki, mutta saanut elämääni kolme rakasta lasta.
Meidän perheenjäseneksemme ei ole helppo tulla, vaikka kaipaisinkin kipeästi toista aikuista rinnalle. Meidän perheemme on vahva tiimi, jota minä johdan ja kannattelen. Takana on traumaattisia kokemuksia, joista olemme selvinneet. Minä olen Äiti. Lapsistani huolehtiminen on elämäntehtäväni.
Minä olen vahva ja heikko. Heikkoina hetkinä lapset katsovat huolissaan. Mutta toivon, että he silti tietävät ja tuntevat että äiti selviää. Me selvitään. Ja äiti huolehtii.
Lasten vuoksi teen kaikkeni ja annan kaikkeni. Venyn. Sitä harva tietää tai näkee, miten paljon huolehdin asioita. Lähes kahden vanhemman edestä. Loput isän osuudesta huolehtii lapset, mun vanhemmat sekä ystävät ja veljet. Arki pyörii kuitenkin minun varassani, ja eteenpäin mennään. Se, mitä en itse osaa tai tiedä, pitää minun selvittää tai pyytää apua. Olen itsenäinen ja ehkä itsepäinenkin. Omin voimin huolehditaan suurin osa.
Lapset kasvavat. Nykyään ripustan pyykkinarulle aikuistenkin kokoisia vaatteita, esikoinen on jo 20 cm minua pidempi. Muistan vielä, kun hänkin oli pieni poika – nyt jo lähes aikuinen. Kaikki kolme kasvavat, ja heillä on elämä edessä, koko maailma avoinna. Kunpa saisin annettua rakkautta ja turvaa, mutta myös vapautta ja tilaa etsiä oma paikkansa maailmassa.
Eteisessä on kasa kenkiä, naulakko täynnä takkeja, tiskipöytä ja pyykkikoppa jatkuvasti täynnä. Samoin pää. On muistettava tarkistaa Wilma-viestit, uintipäivät, laskujen eräpäivät, ilmoittaa kouluautolle poikkeukselliset aamut ja opettajille sairaspoissaolot. On mentävä yksin vanhempainvartteihin ja tukitoimipalavereihin. On aikataulutettava päivät sujuviksi, koko ajan paljon huolehdittavaa ja muistettavaa.
On huolehdittava ruoat lapsille myös silloin, kun olen poissa kotoa, iltavuorossa töissä tai muusta syystä. Puhelin mukana ja kuin valmiudessa, jos lapsilla on jotain. On lämmitettävä taloa, käytävä kaupassa ja kotona riittää siivottavaa ja järjestettävää. On pidettävä budjetti päässä, että rahat riittävät. On tehtävä valintoja; ostetaan mikä on syystä tai toisesta tärkeää ja tingitään muusta. On säästettävä edes muutama kymppi kuussa. Autokorttiin, mopokorttiin ja muuhun, kuten yllättäviin korjauskuluihin. Pitää harkita vakuutukset, sähkösopimus ja erilaiset hankinnat. Tärkeää on myös kuunnella lasten asioita, huolehtia kuljettamiset kavereille ja harrastuksiin ja mahdollistaa heille tärkeät asiat.
Lapset ovat nyt vielä tässä. Myöhemmin talo tulee olemaan tyhjä ja hiljainen. Minua tarvitaan tässä ja nyt. Ja miten ihania ovat ne hetket, kun kaikki istuvat ruokapöydässä tai sisarukset sanailevat leikkimielellä. Ja miten koskettavia ne keskustelut, joita käydään automatkoilla.
Mutta se vaikein osuus. Miten huolehtia itsestä ja omasta jaksamisesta? Ja miten muistaisi lapsen sanat, kun kysyin, että harmittaako kun ei ole isää arjessa?
Lapsi vastasi: sinä riität.
Ilvesemo, Äiti kolmelle (18, 16 ja 13 v.)
Kuva: Benjamin Manley / Unsplash