Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry:n mukaan Lastensuojelulain edellyttämä ennaltaehkäisevien toimien ensisijaisuus ei toteudu.” Julkisen sektorin pitää panostaa huokeisiin ennaltaehkäiseviin toimiin, jolloin vältetään kalliit kodin ulkopuoliset sijoitukset”, painottaa liiton puheenjohtaja, DI Bodil Rosengren.
Lapsiperheiden kotipalvelua pitää olla tarjolla perheiden tarvitsema määrä. Tavoitteena on, että 10 % perheistä saisi kotipalvelua nykyisen 1,5 % sijaan. Kodinhoitajien tulee olla koulutettuja lastenhoitotehtäviin. Palvelusta on tiedotettava riittävästi. Kunnalla pitää olla selkeät kriteerit kotipalvelulle ja päätös palvelun antamisesta pitää antaa kirjallisena asiakkaalle. Toisaalta tukitoimia on saatava myös ilman lastensuojelun asiakkuutta. Ei ole tarkoituksenmukaista eikä lastensuojelulain hengen mukaistakaan, että perheestä tulee lastensuojelun asiakas lähes automaattisesti ehkäisevien tukipalvelujen puuttuessa.
Lasten neurologisten ja psykiatristen palvelujen hoitotakuun on toteuduttava. Palveluja on saatava niin kotihoidossa kuin sijoitettuna oleville lapsille. Erityisesti on huomioitava, että neurologisesta tai psyykkisistä oireista kärsivillä lapsilla on normaalia suurempia haasteita sopeutua uusiin olosuhteisiin ja siksi sijoituksella tai hoitopaikan muuttamisella pitää olla todella korkea kynnys.
Vaikka aikuiset tekevät aina lasten elämää koskevat päätökset, on lapsen mielipide selvitettävä ja hänen kanssaan on keskusteltava tulevista tapahtumista. Lapsen vastustus pitäisi aina ottaa perusteena harkita tilannetta uudestaan (vrt. sosiaalitoimen toimintaohjeet huoltokiistan yhteydessä). Edelleenkään sijoitetuilla lapsilla ei ole riittävästi tietoa siitä, miksi he eivät asu enää kotona. Ns. Uuden Seelannin malli osoitti, että läheisverkosto löytää pysyvät ratkaisut lapsen ja perheen tilanteeseen jopa viranomaisia nopeammin ja halvemmalla. Tätä tieto- ja tukilähdettä ei ole syytä jättää käyttämättä.