LIITON YHTEYSTYÖ, TUETUT LOMAT VUONNA 2023

Yhden Vanhemman Perheiden Liitto toteuttaa tuettuja lomia eri lomajärjestöjen kanssa. Liiton yhteistyölomat ovat pääsääntöisesti kesällä ja vuodenvaiheessa. Lomajärjestöjen yhteystiedot löytyvät täältä: http://www.lomajarjestot.fi

Tuettua lomaa voivat hakea kaikki Suomessa vakituisesti asuvat ihmiset. Loman myöntämiseen vaikuttavat sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset perusteet. Myös erityisen vaikea elämäntilanne huomioidaan, mm. perhetilanne, leskeys, työttömyys, yksinhuoltajuus sekä psyykkiset ja fyysiset sairaudet kannattaa mainita hakemuksessa. Kaikki hakijat eivät valitettavasti pääse lomalle. Etusijalla ovat ne henkilöt, jotka eivät aikaisemmin ole olleet tuetulla lomalla. Tuetulle lomalle on mahdollista päästä ehkä joka kolmas vuosi, riippuen tietenkin hakijamääristä.

Lomaolohuoneet / teemalomat

Tuettujen lomien on tarkoitus tuottaa iloa ja virkistystä lomalaisille, parhaassa tapauksessa lomalta voi saada uusia ystäviä. YVPL:n lomilla on lomaolohuone, jossa voi keskustella aikuisten kesken vetäjän johdolla. Samanaikaisesti lapsille on pyritty järjestetty lastenhoito (vaihtelee lomapaikoittain).

Lomapaikkoihin on hyvät kulkuyhteydet julkisilla liikennevälineillä. Lomien kesto on 5 vrk, hintaan sisältyy täysihoito ja lomapaikkojen ohjaajien järjestämää ohjelmaa.

Lomajärjestöjen tiedot näkyvät lomien kohdalla. Muista mainita tilatessasi kaavakkeita, että haet YVPL:n kautta lomaa.

Mikäli olet saanut loman vuonna 2023, saat tiedon lomajärjestöltä viimeistään kuukautta ennen loman alkua. Jos tietoa ei tule, et ole saanut tuettua lomaa vuonna 2023. Jos olet ollut tuetulla lomalla vuonna 2022, tämä haku ei valitettavasti koske sinua.

LOMAT TOTEUTETAAN YHTEISTYÖSSÄ LOMAJÄRJESTÖJEN KANSSA

Lisätietoja lomista voit kysyä Teija Hallbäck-Vainikalta p. 040 541 5294

Spahotel Casino, p. 015 73 950

Kylpylaitoksentie 7, 57130 Savonlinna
myynti@spahotelcasino.fi
Loma-aika: 22.-27.12.2023, 5 vrk             VIIM. HAKU: 22.9.2023   
Loman omavastuu hinta: aikuisilla 125,00 € ja lapsilla alle 17 v. maksutta (sis iltapalaa).
Lomien määrä: 10 perhettä
Loma on lapsiperheloma, jonka aikana aikuisilla on mahdollisuus osallistua yksinhuoltajan lomaolohuoneeseen

Nuorisokeskus Piispala, p. 020 7694300

Kurssitie 40, 43300 Kannonkoski
piispala@piispala.fi                                    VIIM. HAKU: 27.9.2023
http://www.piispala.fi
Teema: Yksinhuoltajan selviytymisen kulmakivet.
Loma-aika: 27.12.2023-1.1.2024, 5 vrk
Loman omavastuu hinta: aikuisilla 125,00 € ja lapsilla alle 17 v. maksutta (sis iltapalaa).
Lomien määrä: 10 perhettä
Loma on lapsiperheloma, jonka aikana aikuisilla on mahdollisuus osallistua yksinhuoltajan lomaolohuoneeseen.

Aikuisilta 125,00 € ja lapsilta alle 17 v. maksutta (sis. iltapalaa).

Tee hakemus sähköisesti:

Tuettua lomaa voivat hakea kaikki Suomessa vakituisesti asuvat ihmiset. Loman myöntämiseen vaikuttavat sosiaaliset, terveydelliset ja taloudelliset perusteet. Myös erityisen vaikea elämäntilanne huomioidaan, mm. perhetilanne, leskeys, työttömyys, yksinhuoltajuus sekä psyykkiset ja fyysiset sairaudet kannattaa mainita hakemuksessa.

Kaikki hakijat eivät valitettavasti pääse lomalle. Etusijalla ovat ne henkilöt, jotka eivät aikaisemmin ole olleet tuetulla lomalla. Tuetulle lomalle on mahdollista päästä ehkä joka kolmas vuosi, riippuen tietenkin hakijamääristä.

Tuettujen lomien on tarkoitus tuottaa iloa ja virkistystä lomalaisille, parhaassa tapauksessa lomalta voi saada uusia ystäviä. YVPL:n lomalla on lomaolohuone, jossa voi keskustella aikuisten kesken vetäjän johdolla. Joululomalla ei ole järjestettyä lastenhoitoa, lomapaikalla kylläkin ohjattu toimintaa, jossa lapset varmasti viihtyvät.

Lomahaku on sähköinen: LOTU – Lomahaku (lomajarjestot.fi)

TUETULLE LOMALLE PÄÄSIÄISENÄ 2024

Olemme saaneet tuetun loman Pääsiäiseksi Hyvinvointilomilta Tanhuvaaran urheiluopistolle ja alla tietoa ajankohdasta, hakemisesta ja hinnasta.

Loman ajankohta: 26. – 31.3.2024
Paikka: Tanhuvaaran Urheiluopisto
Moinsalmentie 1042, 57230 Savonlinna
www.tanhuvaara.fi

Loman omavastuuosuus: 125€ / aikuinen /5 vrk. Alle 16-vuotiaat lapset lomailevat veloituksetta huoltajan tai isovanhemman seurassa.
Lomaryhmän koko on noin 15 perhettä.
Loman hakuaika 9.10.-30.11.2023
Sähköinen haku: www.hyvinvointilomat.fi (hae lomalle – lapsiperheloma- valitse aika ja paikka ja hae lomaa).

Voit kysyä oman hakemuksesi tilannetta puhelimitse
puh. 010 830 3400 (ma-pe klo 9-12) tai toimisto@hyvinvointilomat.fi.

Loman jakson aikana on mahdollisuus osallistua yhden vanhemman perheiden vertaistukiryhmään.

Huomioittehan, että loman myöntämisperusteita on päivitetty. Tuetun loman voi saada maksimissaan kolmen vuoden välein ja enintään kolme kertaa kymmenen vuoden aikana. Päivityksellä pyritään varmistamaan, että tuetuille lomille osallistuu mahdollisimman paljon lomalaisia, jotka eivät ole ennen olleet tuetulla lomalla. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni tuettua lomaa tarvitseva pääsee lomalle vähintään kerran. Päätöksen muuttuneista myöntämisperusteista ovat tehneet STEA ja lomajärjestöt.

Lisätietoja kaikista lomista: YVPL ry:n asiantuntija Teija Hallbäck-Vainikka p. 040 541 5294, teija.hallback-vainikka@yvpl.fi

ELÄMÄÄ EROPERHEESSÄ -PERHEKURSSI

Paikka: Peurunka, Laukaa

Aika 18.–21.1.2024

Haku päättyy: 17.12.2023, hae mukaan täältä

Kurssilla on täyshoito ja se on koko perheelle maksuton.

Oletko yhden vanhemman perheen vanhempi, joka kantaa vastuun perheestä yksin ja samalla tasapainoilet fyysisen vamman tai pitkäaikaissairauden haasteiden kanssa? Onko vanhempien ero ja perheessä olevan vanhemman pitkäaikaissairaus aiheuttanut perheessä jaksamisen pulmia, huolta tai pohdintaa? Oletko vanhempana pohtinut, mitä lapsesi miettii tilanteesta, mutta et ole löytänyt sopivaa hetkeä keskustella lapsesi kanssa tästä?

Elämää eroperheessä -kurssilla keskustellaan ja haetaan eri ryhmissä (lapset, nuoret, aikuiset) vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin sekä opetellaan myös tunnistamaan elämäntilanteeseen liittyviä ajatuksia ja tunteita. Vapaa-ajalla on mahdollisuus hyödyntää Peurungan liikuntamahdollisuuksia sekä viettää perheen yhteistä aikaa. Kurssi on ensisijaisesti tarkoitettu perheille, jossa on kouluikäisiä lapsia ja vanhempien erosta on kulunut yli kuusi kuukautta.

Kurssin järjestää: Invalidiliitto ja Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry.

Lisätietoja: Ulla Leivo-Lahti p. 044 7650 678 ja Hannu Kapanen p. 044 4650 555.