Miten auttaa lasta käsittelemään toisen vanhemman puuttumista, kun taustalla on ero raskausaikana:

Läsnä olevan vanhemman suhtautuminen vaikuttaa lapsen kokemukseen, siksi on tärkeää:

  • Käsitellä omat ajatukset ja tunteet, jotka liittyvät yksin vanhempana olemiseen (suru, katkeruus, ilo, tilanteen hyväksyntä).
  • Käsitellä omat ajatukset ja tunteet, jotka liittyvät lapseen (onko lapsi lahja vai muistuttaako hän kipeästä erosta?)
  • Miettiä, onko perheemme hyvä ja riittävä vai puuttuuko siitä jotakin?
  • Läsnä oleva vanhempi määrittää perheen ilmapiirin ja sen onko perhemuoto erilainen vai tavallinen.

Rehellisyys ja iänmukaisuus kertomisessa:

  • Lapsen elämäntarinan rakentaminen alusta lähtien ja puuttuvan vanhemman mukaan ottaminen siihen.
  • Ei ole oikeaa ikää kertoa puuttuvasta vanhemmasta, ja jos sitä odottaa, asiat jäävät helposti kertomatta.
  • Tarinan loogisuus ja yhdenmukaisuus: luottamuksen syntymistä auttaa, kun puhuu totta. Tosiasiat on myös helpompi muistaa.
  • Lapsen suojaaminen vahingoittavilta yksityiskohdilta (esim. jos puolisot ovat eronneet parisuhdeväkivallan takia, lapsen ei tarvitse tietää yksityiskohtia ennen kuin niitä ehkä myöhemmin kysyy ja silloinkin kannattaa miettiä, mitä haluaa kertoa).
  • Lapsen kannalta on tärkeää korostaa, ettei tilanne ole lapsen syy tai edes häneen liittyvä.

Lapsen kysymyksiin vastaaminen:

  • Voidakseen kysyä, lapsi tarvitsee tunteen, että omasta perheestä on luvallista ja hyväksyttävää puhua.
  • Vastaa lapselle totuudenmukaisesti ja lapsen kehitystaso huomioiden, ei liian monimutkaisesti
  • Vastaa esitettyyn kysymykseen – lapsen kysymys saattaa herättää sinussa liudan jatkokysymyksiä, joihin tekisi samalla mieli vastata

Lapsen tunteiden, ajatusten ja mielipiteiden salliminen ja hyväksyminen:

  • Läsnä olevalle vanhemmalle on helpompaa nähdä ja hyväksyä lapsen tarpeita ja tunteita, jos omat kokemukset, ajatukset tai tunteet ovat käsitelty.
  • Lapsen ja vanhemman tunteet ja ajatukset ovat keskenään erilaisia. Tätä voi olla vaikea nähdä tai hyväksyä. Joskus tunteet voivat olla myös erilaisia kuin on etukäteen ajatellut.
  • Lapsi hyötyy, kun hänellä on lupa ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan ja hänellä on kokemus siitä, että hänellä on joku, joka jakaa ne hänen kanssaan. 
  • On hyvä olla utelias: mistä lapsen ajatukset ja tunteet tulevat ja mistä ne kertovat?

Oman perheen mieltäminen tavalliseksi perheeksi monenlaisten perheiden joukossa:

  • Omassa perheessä: olemmeko erilaisia vai tavallisia?
  • Yhteiskunnassa: yhden vanhemman perheitä on ollut kautta historian, erilaisia perheitä on tavattomasti.
  • Vertaisuus näkyväksi myös lapselle – etsi yhden vanhemman vertaisryhmiä; saman kokenut ymmärtää yleensä parhaiten ja vertaisuuden näkyväksi tekeminen on tärkeää myös lapselle.

Positiivisten asioiden vahvistaminen:

  • Mikä meidän perheessämme toimii? Mitä sellaista meillä on, mitä muilla ei ole?

Oman perheen vahvistaminen ja poissaolevan vanhemman tarinan rakentaminen lapsen kanssa; “Näin meistä tuli perhe”:

  • Vauvakirjan tekeminen lapsen näkökulmasta
  • Oman perheen verkoston näkyväksi tekeminen. Ketä perheeseemme ja lähipiirimme kuuluu? 
  • Lapsen geeniperimästä toinen puoli on tuttua, toinen vierasta. Vieraasta voi nousta esille paljon hyvää
  • Jos toisesta vanhemmasta ei löydä mitään hyvää, kannattaa mieluummin olla hiljaa kuin tuoda negatiivisia asioita esille.

Supervanhempia ei ole olemassa

  • Kukaan vanhempi ei ole superihminen, jonka tulisi pärjätä yksin. Viisautta ja rohkeutta on se, että tunnustaa tarvitsevansa apua ja ottaa sitä myös vastaan.

Miten auttaa lasta käsittelemään toisen vanhemman puuttumista, kun taustalla itsellinen vanhemmuus:

Hedelmöityshoitolaki (2007) turvaa lapsen tiedonsaantioikeuden ja säätelee lahjasoluhoitoja – Ymmärrys lahjoittajan biologisesta, juridisesta ja sosiaalisesta roolista

  • Lahjoittaja ei ole emotionaalisesti tai sosiaalisesti lapselle isä tai vanhempi, eikä hän ole luovuttanut solujaan tullakseen vanhemmaksi. Luovuttajan motiivi on, että joku toinen voisi niiden avulla saada perheen. 
  • Tämän vuoksi siittiöiden lahjoittajan kutsuminen isäksi voi johtaa lasta harhaan aiheuttaen tälle tarpeetonta hämmennystä. 
  • Ole lapselle alusta saakka avoin lahjasolualkuperästä, jolloin geneettiset eroavaisuudet ja luonteenpiirteet saavat luonnollisen puhetavan (esim. hiusten- tai silmien värin kautta)
  • Sivuston lopussa lisätietoa hedelmöityshoitolain vaikutuksesta lapsen tiedonsaantioikeuteen

Käsittele omat tunteesi 

  • Ennen lapselle puhumista aikuisen on tärkeää käsitellä omat tunteensa lapsettomuuteen, lapsen alkuperään ja lahjasoluasiaan liittyen.
  • Älä väheksy tai hautaa omia tunteitasi, vaikka ne tuntuisivat hankalille; puhu ystäville, ammattilaisille tai vertaisille, kysele vinkkejä ja kokemuksia ja jaa omia ajatuksiasi rohkeasti. Näin edistät omaa prosessiasi, etkä siirrä tähän liittyviä tunteita tiedostamattasikaan lapseen. 

Oma tarina: “Näin meistä tuli perhe”

  • Aloita lahjasolutaustasta puhuminen lapselle jo vauvana. Tämä on tärkeää, jotta lapsi ei muista aikaa, jolloin ei olisi tiennyt asiaa. Lapset, joille on puhuttu lahjasolutaustasta nuorella iällä, suhtautuvat tutkimusten mukaan asiaan neutraalisti ja uteliaasti. Lapselle syntyy tunne siitä, että tämä on aina tiennyt asiasta ja se on luonnollinen osa perheen ja lapsen tarinaa.
  • Lapsi kasvaa arkeen, jonka luot. Tietoisuus omasta historiasta on tärkeää, ja voit luoda tätä varten esimerkiksi aivan omanlaisen vauvakirjan. Vinkin tähän saat esim. Simpukka ry:n sivuilta: https://helminauha.info/wp-content/uploads/2020/09/Helminauha_meidan_perheen_tarina_vinkit.pdf
  • Luo avoin ilmapiiri kysyä mieltä askarruttavista asioista, vaikka ei olisikaan aina antaa vastauksia heti. Asioita voi myös pohtia ja ihmetellä lapsen kanssa yhdessä! 
  • Lahjasolualkuperä koskee ennen kaikkea lasta itseään ja avoimuus on kunnioitusta lasta kohtaan sellaisena kuin hän on.  

Oman perheen mieltäminen tavalliseksi perheeksi monenlaisten perheiden joukossa:

  • Omassa perheessä: olemmeko erilaisia vai tavallisia?
  • Yhteiskunnassa: yhden vanhemman perheitä on ollut kautta historian, erilaisia perheitä on tavattomasti.
  • Vertaisuus näkyväksi myös lapselle – etsi yhden vanhemman vertaisryhmiä; saman kokenut ymmärtää yleensä parhaiten ja vertaisuuden näkyväksi tekeminen on tärkeää myös lapselle.

Positiivisten asioiden vahvistaminen:

  • Mikä meidän perheessämme toimii? Mitä sellaista meillä on, mitä muilla ei ole?

Supervanhempia ei ole olemassa

  • Vaikka lasta toivoo ja lapsen saa itsellisesti, se ei tarkoita, että tulisi pärjätä yksin. Kukaan vanhempi ei ole superihminen, jonka tulisi pärjätä yksin. Viisautta ja rohkeutta on se, että tunnustaa tarvitsevansa apua ja ottaa sitä myös vastaan.

Hedelmöityshoitolaki

Henkilöllä, joka on voinut syntyä luovutetusta sukusolusta tai alkiosta, on salassapitosäännösten estämättä oikeus 18 vuotta täytettyään saada palvelujen antajalta jäljennös hoitosuostumuksesta ja siihen merkitystä luovuttajan tunnuksesta. Ilmoittamalla luovutusrekisteriin luovuttajan tunnuksen hänellä on oikeus saada tietää luovuttajan henkilöllisyys. (Laki hedelmöityshoidosta 4 luku, 23 §)

Suomessa tuli vuonna 2007 voimaan hedelmöityshoitolaki, joka turvaa lapsen oikeutta tietää taustansa. Hedelmöityshoitolain mukaan sukusolujen luovutuksen vastaanottaneen hedelmöityshoitoklinikan on toimitettava sukusolujen luovuttajan tiedot Valviraan, joka ylläpitää Luoteri-hedelmöityshoitorekisteriä. Tietojen saaminen Valviran ylläpitämästä rekisteristä edellyttää, että lahjasoluilla alkunsa saanut henkilö on ensin saanut tiedot hoidoista ja hoitoja antaneesta klinikasta. Sukusolujen lahjoittajalla ei ole oikeuksia tai velvollisuuksia lahjasolujen avulla syntyneeseen lapseen nähden, eikä hänellä ole mahdollisuutta saada selville kuka vastaanottaja on. Voit lukea lisää lahjoittajan oikeuksista ja velvollisuuksista Simpukka ry:n sivuilta.

Hoidoissa käytetyn sukusolujen luovuttajan tunnus haetaan ensin hoidon toteuttaneelta klinikalta, jonka jälkeen otetaan yhteyttä Valviraan. Tämän voi tehdä ainoastaan lahjasolulla alkunsa saanut henkilö itse 18 vuotta täytettyään. Ensimmäiset lapset, jotka ovat syntyneet nykyisen hedelmöityshoitolain voimaantulon jälkeen, ovat syntyneet vuonna 2008. He ovat 18-vuotiaita vuonna 2026. 

(Lähteet: Helminauha-hanke / Simpukka ry ja Leija-hanke / YVPL ry, Hedelmöityshoitolaki (22.12.2006/1237))