Oletko yhden vanhemman perheen vanhempi, joka kantaa vastuun perheestä yksin ja samalla tasapainoilet fyysisen vamman tai pitkäaikaissairauden haasteiden kanssa? Ero perheessä voi olla jo itsessään iso kuormitus, mutta kun elämässä on mukana fyysinen rajoite, se saattaa tuntua ylivoimaiselta. Tätä elämäntilannetta tukemaan Invalidiliitto ja Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ovat yhdistäneet voimansa tarjotakseen perheille tukea raskaan elämäntilanteen käsittelyyn. Elämää eroperheessä -kurssi antaa sinulle mahdollisuuden löytää voimavaroja ja jakaa kokemuksia muiden samankaltaisessa tilanteessa olevien kanssa. 

Kurssilla on omat ammatillisesti ohjatut ryhmänsä aikuisille, lapsille ja nuorille. Vietämme kuitenkin aikaa myös yhdessä sekä vapaa-aikaa oman perheen kanssa.  

Miksi tulla Elämää eroperheessä -kurssille? 

1. Eron ei tarvitse olla yksinäinen taival

Eron käsittely on haastavaa riippumatta tilanteestasi, mutta kun fyysinen vamma tai pitkäaikaissairaus lisätään jo ennestään kuormittavaan tilanteeseen, voi tuen tarve kasvaa entisestään. Kurssilla tapaat muita, jotka ovat käyneet läpi samankaltaisia kokemuksia. Ero koskettaa koko perhettä – myös perheen lapsille ja nuorille on tärkeää saada kokemus siitä, että on olemassa muitakin, jotka jakavat samankaltaisen elämäntilanteen. 

2. Löydät työkaluja selviytyä arjen haasteista

Fyysinen vamma tai sairaus saattaa tuoda mukanaan päivittäisiä haasteita, jotka vaikeuttavat arjen sujumista. Kurssilla voit saada käytännön vinkkejä, jotka auttavat sinua hallitsemaan arkea ja vähentämään kuormitusta. 

3. Lapsesi ja nuoresi hyvinvointi on tärkeä

Kurssilla keskitytään myös siihen, miten voit tukea lastesi ja nuortesi hyvinvointia eroon liittyvien muutosten keskellä. Saat työkaluja vanhemmuuden haasteisiin ja pohdintaa siitä, miten voit luoda turvallisemman, avoimemman ja luottamuksellisemman suhteen oman perheen kesken. Lasten ja nuorten ryhmissä käsitellään yhtä lailla eroon ja perheen tilanteeseen liittyviä, mielessä olevia asioita, mutta pidetään huolta siitä, että tekemisen vastapainoksi pelaillaan, ulkoillaan ja vietetään ryhmässä yhdessä vapaamuotoisemmin aikaa.  

4. Sinun hyvinvointisi on yhtä tärkeä

Moni yhden vanhemman perheen vanhempi unohtaa huolehtia omasta hyvinvoinnistaan, mutta kurssi muistuttaa sinua siitä, että voit antaa parhaasi ainoastaan silloin, kun huolehdit itsestäsi. Se antaa sinulle tilaisuuden keskittyä omaan jaksamiseesi ja hyvinvointiisi. Kurssi järjestetään Peurungan rentouttavissa maisemissa. Kurssilla on täyshoito ja kylpylään on vapaa pääsy. 

5. Vertaistuki

Saat kokemuksen, että et ole yksin. Vertaistuki niin erossa kuin fyysisen vamman tai sairauden kuormittaessa arkea yksi tärkeimmistä ja myös tutkituista voimavaratekijöistä.  

Tammikuussa 2024 toteutuva Elämää eroperheessä -kurssi on järjestyksessään neljäs samalla teemalla toteutuva kokonaisuus. Aiempana vuonna kurssille osallistunut perhe on kuvannut kurssia todeten, että ”kurssin jälkeen ollaan keskusteltu enemmän ja perheessä on ollut parempi ilmapiiri.” ja ”äidin sairaus ei ole enää niin tabu, josta pitäisi varoa puhumista.”. 

Tervetuloa mukaan Elämää eroperheessä -kurssille! Lisätietoa ja hakulomakkeen löydät täältä:  

Kotisivut: Pari- ja perhekurssit | Invalidiliitto 

Halulomakkeelle pääsee suoraan tästä linkistä: Elämää eroperheessä -perhekurssi 18.1.2024 15.00 – 21.1.2024 13.00 (invalidiliitto.fi) 

Elämää eroperheessä -kurssi järjestetään Kylpylähotelli Peurungassa 18.-21.1.2024. Haku kurssille on käynnissä 17.12.2023 saakka. Kurssi on maksuton.  


Marjo Meriranta, erotyön asiantuntija, YVPL ry

Hannu Kapanen, kuntoutusasiantuntija, Invalidiliitto