Ilmoittautuminen ilman toista vanhempaa kasvavien lasten Leija-vertaisryhmään on nyt auki. Ryhmässä käsitellään oman perhetilanteen herättämiä ajatuksia ja tunteita ikätason mukaisin menetelmin ja muita, samassa tilanteessa olevia lapsia tavaten.
Aika: 28.1.-4.3.2026 klo 17.30–19.00 (yht. 5 ryhmäkertaa)
Paikka: Kalevankatu 16, 00100 Helsinki, 5 krs. Väestöliittotalo. Alkutapaamiset 4. kerroksessa YVPL:n toimistossa.
Ilmoittautuminen: 4.1. mennessä täältä
Ryhmä on suunnattu ilman toista vanhempaa kasvaville 7–9-vuotiaille lapsille. Lapsi voi kasvaa ilman toista vanhempaa esimerkiksi vanhempien eron vuoksi, tai koska vanhemmat eivät ole missään vaiheessa olleet parisuhteessa. Toinen vanhempi on myös aiemmin saattanut olla mukana elämässä, mutta yhteys on katkennut.*
Ryhmän sisältö:
Ryhmän tarkoituksena on tukea lasta käsittelemään oman perhemuodon herättämiä ajatuksia ja tunteita sekä mahdollistaa muiden, samassa tilanteessa olevien lasten tapaaminen. Ryhmässä käsiteltäviä teemoja ovat perhe, tunteet sekä lapsen ja oman perheen voimavarat ja vahvuudet. Teemoja käsitellään ikätason mukaisesti satujen, luovien tehtävien ja leikkien kautta. Jokaisella tapaamisella pidetään välipalahetki. Ryhmä on osallistujille maksuton. Ryhmäkoko n. 4–8 lasta.
Ryhmätapaamisten ajankohdat:
- 1.ryhmäkerta: ke 28.1. klo 17.30-19.00
- 2. ryhmäkerta: ke 4.2. klo 17.30–19.00
- 3. ryhmäkerta: ke 11.2. klo 17.30–19.00
- TAUKO (HIIHTOLOMAVIIKKO)
- 4. ryhmäkerta: ke 25.2. klo 17.30–19.00
- 5. ryhmäkerta: ke 4.3. klo 17.30–19.00
Alku- ja loppukeskustelut
Ryhmään hakeneet perheet tavataan alkuhaastattelun merkeissä. Tapaamisen tarkoituksena on, että lapsi ja vanhempi saavat lisätietoa ryhmästä ja pääset tutustumaan ohjaajiin, sekä toisinpäin. Alkutapaamiset järjestetään viikoilla 3 ja 4. Ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitetaan omalle perheelle sopivat alkutapaamisen ajankohdat, jotka vahvistetaan ohjaajan toimesta viikolla 2.
Ryhmän päätyttyä vanhemmilla mahdollisuus 30 min pituisen puheluun tai Teams-tapaamiseen.
Ohjaajina toimivat Milja Harju/ YVPL ja Hanna Pyöriä/Pienperheyhdistys ry.
Lisätiedot: Milja Harju, puh. 040 418 1360 tai milja.harju@yvpl.fi
*Ryhmää ei ole suunnattu itsellisten vanhempien lapsille, leskiperheille tai lapsille, jotka ovat säännöllisesti yhteydessä toiseen vanhempaansa. Rajaamalla kohderyhmää pyrimme varmistamaan, että lapset voivat aidosti saada vertaistukea toisistaan.
